Mennessään klassisen musiikin konserttiin kuulijat ovat yleensä tienneet selvästi, minkä tyyppistä musiikkia on odotettavissa. Klassinen musiikki terminä antaa jo tietyt odotukset. Kaunista, melodista, ja tietyn tyylistä, riippuen siitä, minkä aikakauden säveltäjästä on kyse. Musiikki sävelletään tietyille soittimille ja orkestereille ja soitetaan käyttäen soittimia niiden perinteisillä tavoilla.
Tänä päivänä kuulijaa saattaa odottaa melkoinen yllätys hänen mennessään nykymusiikin konserttiin. Orkesterista saattaa kuulua mitä ihmeellisimpiä ääniä, eikä perinteisestä sävelkulusta ole välillä
tietoakaan. Soittimia ei enää soiteta totuttuun tapaan pelkillä koskettimilla tai jousilla ja kielillä, vaan hyödynnetään jousisoitinten kaikukoppaa erilaisin taputuksin ja koputuksin, ja myös flyygelin sisäosat näyttelevät omaa osaansa musiikissa. On uskomatonta mitä kaikkea soittimilla saadaankaan aikaan säveltäjien luovuuden tuloksena.
Tämänkaltaisesta nykymusiikista voi esimerkkinä olla säveltäjä Lotta Wennäkosken teos Kilpukka ja muita lauluja. Wennäkoski sävelsi teoksen vuonna 2001 Savonlinnassa 2002 pidettyyn Erkki Melartinin kamarimusiikkikilpailuun. Teos on tehty pianotriolle, jossa siis soittimina ovat piano, viulu ja sello. Kuunnellessa teosta ensimmäistä kertaa, olo oli melko hämmentynyt, ja kuulija keskittyi uteliaana siihen, mitä muusikot tekivät soittimillaan perinteisen soittamisen sijaan.
Tänä päivänä kuulijaa saattaa odottaa melkoinen yllätys hänen mennessään nykymusiikin konserttiin. Orkesterista saattaa kuulua mitä ihmeellisimpiä ääniä, eikä perinteisestä sävelkulusta ole välillä
tietoakaan. Soittimia ei enää soiteta totuttuun tapaan pelkillä koskettimilla tai jousilla ja kielillä, vaan hyödynnetään jousisoitinten kaikukoppaa erilaisin taputuksin ja koputuksin, ja myös flyygelin sisäosat näyttelevät omaa osaansa musiikissa. On uskomatonta mitä kaikkea soittimilla saadaankaan aikaan säveltäjien luovuuden tuloksena.
Tämänkaltaisesta nykymusiikista voi esimerkkinä olla säveltäjä Lotta Wennäkosken teos Kilpukka ja muita lauluja. Wennäkoski sävelsi teoksen vuonna 2001 Savonlinnassa 2002 pidettyyn Erkki Melartinin kamarimusiikkikilpailuun. Teos on tehty pianotriolle, jossa siis soittimina ovat piano, viulu ja sello. Kuunnellessa teosta ensimmäistä kertaa, olo oli melko hämmentynyt, ja kuulija keskittyi uteliaana siihen, mitä muusikot tekivät soittimillaan perinteisen soittamisen sijaan.
Yleisölle tällaisen musiikin sisäistäminen on haasteellista, koska odottamaamme melodiaa ei välttämättä löydy ollenkaan, ja vie useamman kuuntelukerran, ennen kuin kuulija pystyy hahmottamaan, mitä säveltäjä haluaa teoksellaan ilmaista ja sanoa. Suurelle orkesterille sävelletty teos saattaa ensi kerralla kuulostaa melkoiselta kakofonialta.
Nykymusiikin konsertteja kannattaa kuitenkin mennä kuuntelemaan avoimin mielin ja uudella asenteella. Sieltä yleisö saa aivan uudenlaisia kokemuksia ja tunteita musiikin suhteen. Musiikki muuntautuu ja perinteinen klassinen musiikki saa näin rinnalleen uusia ilmentymiä ja antaa kuulijoilleen upeita elämyksiä.
Tuula 2011
No comments:
Post a Comment